maanantai 16. helmikuuta 2015

vanhat 2015

Viimeviikon perjantaina oli siis vanhojen tanssit ja olin avustamassa Vaajakoskella tutun liikkeessä ja piti herätä jo ennen kuutta koska liikkeessä piti olla jo puoli seitsemän aikaan. Kampauksia tuli ja meni, osa oli samoja mutta nättejä olivat kuitenkin :) Ensivuonna pitäisi tanssia kaverin kanssa vanhat :D mitähän siitäkin tulee..
Sijaitsee aikalailla Vaajakosken keskustassa.















Tältä näyttää liike sisäpuolelta.














Tässä siskopuoleni kampaus vanhojen tansseihin






















Oih mikä prinsessa! Mekko mahd. yksinkertainen.
Kampaus sopii täydellisesti kokonaisuuteen

perjantai 13. helmikuuta 2015

viikolta asiaa

Meillä oli tiistaina KC:n värikoulutus ja sitä olikin pitämässä tuttu kampaaja Anu Verstaalta c: sinä päivänä käytettiin kc:n tuotteita ja me Ennin kanssa tehtiin Kerstinille kc:n värinpoisto, eli poistettiin kaikki keinotekoinen pigmentti hiuksesta ja jätettiin siihen oma hiuksen väri.

Tässä on alkutilanne. Hiuksessa on paljon eri sävyjä ja joissakin kohdissa on melkein mustaa.

Hiuksesta löytyy myös raitoja.
 Värin poistamiseen käytimme kc:n Removeria. Se on hiukselle hellä, eikä vaurioita sitä.
Levityksen teimme monessa tarpeeksi isossa osiossa, jotta tuotetta pääsee kaikkialle hiukselle.








Lopputulos on terveen näköinen ja oloinen hius.